Löytää ja tulla löydetyksi – To find and be found

Sunnuntaisen metsälenkin saalis - My catch during  a Sunday stroll in the forest
Sunnuntaisen metsälenkin saalis – My catch during a Sunday stroll in the forest

Voi sitä löytämisen riemua, kun maahan pudonneiden koivun lehtien lomasta silmään osuu häivähdys juuri sitä oikeaa keltaisen sävyä: lisää kantarelleja! Viimeksi mustikkamättäällä ollessani tulin siihen tulokseen, että mielihyvä, jota saan marjastuksesta ja sienestyksestä on oikeastaan yhdistelmä monenlaisia tunteita. Siihen ei liity pelkästään kätkössä olevan aarteen löytämisen iloa vaan myös kiitollisuutta sekä vahva yhteenkuuluvuuden tunne siitä, että on osa jotain jatkumoa. Tunnekimaran seasta löytyy myös innostuneisuudella höystettyä odotusta sekä ripaus vastavuoroisuuden henkeä.

Joka kerta, kun eteeni osuu sieni tai marjoja notkuva mustikan varpu (opin muuten vasta hiljattain, että metsiemme sininen kulta on englanniksi ”bilberry” eikä ”blueberry”..), tunnen itseni todella onnekkaaksi. Se, että asuu 35 km:n päässä pääkaupungin ytimestä ja takapihalta ulos lähtiessään voi 10 minuutin säteellä löytää terveellistä ja tuoretta ravintoa, ei ole itsestäänselvyys kaikille. Olen todella etuoikeutettu.

Kahden tunnin patikointi metsässä luo yhteyden sukupolvien välille: vanhempani opettivat minut tunnistamaan myrkylliset sienet syötävistä ja heiltä on moni herkullinen resepti opittu. Myös teini-ikäiset lapsenikin viihtyvät metsässä, tyttäreni käy ahkerasti marjastamassa ja myös poikani käy koiran kanssa lenkillä mieluummin metsässä kuin pyörätiellä.

Kun kori alkaa täyttyä, alan kuumeisesti miettimään mitä saalilla teen. Pitäisikö tehdä soppaa, kastiketta vai piirakkaa? Rouskujen kohdalla ei tarvitse juuri miettiä, sillä ne aina säilön suolaamalla ja nautin sienisalaatin muodossa joulupöydässä. Kun nämä kysymykset on ratkaistu, mietin kenen kanssa voisin saaliini jakaa, kenet kutsuisin syömään? Yksi elämän suuria ilon lähteitä on se, kun näkee ihmisten nauttivan ruoasta, jota on itse valmistanut heille.

Seuraava Ravintolapäivä pidetään elokuun 18. päivä ja nyt, viikkoa ennen, istun terassilla ja ajatukseni kulkevat samantapaista kehää: pitäisikö meidän tänäkin vuonna tehdä Bibimbapia vai kokeilla jotain uutta? Pitäisikö taas mennä Koffin puistoon vaiko kokea tämä ruokakarnevaali jossain toisessa paikassa?

Yksi asia on kuitenkin varmaa: osallistuit Ravintolapäivään sitten makunystyröitä hiveleviä, uusia herkkuja bongaten tai omia kulinaarisia intohimojasi jakaaksesi, päivästä tulee todella hauska. Edes sateinen tai kylmä sää ei voi sitä pilata sillä eihän ole olemassakaan huonoa säätä. On vain väärät varusteet.

Korillinen elämänlaatua - A basketful of quality of life :)
Korillinen elämänlaatua – A basketful of quality of life 🙂

The thrill of spotting just the right shade of yellow amongst the colorful birch tree leaves on the ground: another chantarelle! The satisfaction that I get out of foraging is actually a myriad of emotions. It’s not only about the joy of finding a hidden treasure, it is a combination of gratitude, sense of belonging and also anticipation. I feel a hint of reciprocity come into play as well.

Every encounter with a mushroom or a generous shrub of blueberries (actually only recently realized the blue gold in the Finnish forests is called bilberry in English, not blueberry…) makes me feel so lucky. Obviously living some 35 km from the center of the capital city and being able to walk out my backdoor to find healthy and fresh nutrition within a 10 min walk is something not everybody can take for granted. I’m very priviledged.

A two hour walk in the forest also connects me with previous generations as my parents were the ones who taught me how to distinguish edible mushrooms from poisonous ones as well as passed on many delicious recipes. My daughter also enjoys berry picking and my son prefers to go walking in the forest when it’s his turn to take the dog out.

When the basket starts to fill up, I feverishly think about how to prepare my catch. Which mushrooms should I use to make a soup, sauce or pie? In the case of milk caps it’s easy, I always preserve them in heavy salt and enjoy as a mushroom salad at Christmas. Once these questions have been figured out, the next thing to solve is who am I going to share it with, who could I invite to my table for a meal? One of the most gratifying things in life is to see people enjoy a meal you have prepared.

The next Restaurant Day is August 18 and now, a week before, I’m sitting on our terrace, having a similar chain of thoughts running in my head: should we prepare Bibimbap again this year or try something else? Should we again go to Sinebrychoff park or experience this food carnival at some other place?

One thing is for sure: no matter whether you are going to spend Restaurant Day looking for new flavors to excite your palate or share your culinary passion with the general public, it’s going to be heaps of fun. Even rainy or cold weather can’t spoil it: after all, there is no such thing as bad weather, there is only inappropriate gear.

Bilberry vai blueberry?
Bilberry vai blueberry?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: